Rottinkia, juuttia, keramiikkaa ja tekokukkia, mikä ei kuulu joukkoon?

Formex esitteli jälleen piensisustustamisen nälkäiselle aimo annokset inspiraatiota. Tukholmalta odottaa skandinaavista kuulautta ja pelkistettyjä oivalluksia. Nämä löydät kyllä kaupungin sisustuskaupoista, mutta messuilta niitä sai hakea suurennuslasilla. Messujen teema ”Unexpected gatherings” toteutui jo heti aulan inspiraatiokokoonpanossa, jonka oli tällä kertaa koonnut  lontoolainen Abigail Ahern. Hän oli loihtinut luxus retkeilyhuoneen, jossa luonnonläheiset rottinkikalusteet ja ihanat juuttikassit ja tyynyt jättimäisten saviruukkujen seassa olivat hämmentävänä yhdistelmänä tekokasvien kanssa!!! Juuri niin! Olemme ihastuneet ja jakaneet viherkasvivinkkejä sisustukseen viimeiset vuodet ja nyt Abigail tulee ja sekoittaa pakan!

Rottinkia ja tekokukkia

Tekokukat, synteettiset kasvit, kangaskasvit, ikikukat…

Näillä hyvin aidon näköisillä ”tunkeutujilla” on monta nimeä ja markkinanimi englanniksikin on ranskalta lainattu faux-plants! Fake ei varmaan kuulostaisi yhtä raflaavalta. Kieltämättä nikottelin , kun käpälöin näitä ”ikikukkia”. Kauppapuutarhurin pojan tyttärenä vatsaa väänsi ajatus, että näitäkö nyt sitten aitojen tilalle pitäisi tarjota? Yllättävän aidon näköisiähän ne nykyään ovat ja varmasti hyvä vaihtoehto julkitiloihin ja liiketiloihin , joissa ei ole järjestettyä hoitoa aidoille kasveille. Jonkunhan niistäkin pitää pölyt pyyhkiä. Naava & kumppanit ovat juuri valloittamassa maailmaa puhtaan ilman viennillä ja luonnon tuomisella urbaaniin ympäristöön. Uskon kuitenkin luonnollisiin asioihin, joten meiltä ette varmasti löydä tekokukkia, poimin näiltä messuilta mieluummin rottingin ja juutin omaan ideapankkiini.

Rottinkia kaikissa muodoissa

Rattan and vintage
Robust rattan and jute and rough linen textiles
Back to baskets
Florals nostalgia and rattan

Rottingin esiinmarssi oli yhtä vaikuttava, kuin viime syksynä sametin paluu. Samettia oli toki runsaasti vieläkin. Transitio tapahtuu näiden kahden yhdistämisellä.

Rattan and velvet

Tässä kuvassa on myös värikombinaatio, jonka odotetaan voimistuvan vielä 2020, Lilly Berelovichin mukaan humanoidin ihon väri ja euphorian vihreä ovat jatkumoa ihmisten kaipaukseen saada metsän värit sisälle kotiin ja robottien ja tekoälyn väistämättömään yhteiseloon.

Sleeping in focus

Nukkuminen keskiössä

Asumisen megatrendeihin lukeutuu myös fokus nukkumiseen ja makuuhuoneisiin. Pesämäiset vuoteet ja unta parantava teknologia ovat tulevien vuosien rahasampoja. Olemmehan jo nähneet u-tyynyjä ja tekstiilit saavat yhä tärkeämmän roolin vuoteissamme. Ryijymäiset tekstuurit ja perinteiset käsityöt saavat uuden arvostuksen. Nyt vaan kaivelemaan mummojen vinttien aarteita. Kaikenlainen punonta ja kudonta löytää tiensä sinne samettityynyjen tilalle!

Rice paper pendants

Teeman sopivat pesupussit

Laundry bags and pillows

Pellavaa ja paksua puuvillaa on näissä upeissa pesupusseissa ja tyynyissä. Sopivat hyvin myös skandinaaviseen sisutukseen, jos tämä ”vintage” tyyli ei ole tarpeeksi pelkistettyä makuusi. Tämä muodilta lainattu Odd Molly-henkinen sisustustyyli istuukin loistavasti monen tyyppiseen asuntoon, jos osaat yhdistellä uutta ja vanhaa.

Personointi on pop, saviastioita ja keramiikkaa

Unique clay tray

Messuille oli tehty 200 kappaleen erä korkeassa lämpötilassa poltettuja  uniikkeja savilautasia. Pitihän minunkin saada yksi näistä Stefan Andersson suunnittelemista ja valmistamista persoonallisista lautasista. Savi muuttaa väriään eri lämpötiloissa ja minua viehätti tämä lähes lyijyn harmaa pinta, joka lienee tullut juuri liekkien kuumimmalta hyllyltä. Tuo tussikynä taas on tuliainen Arketista. Postaan ensiviikolla myös Tukholma-shopping raportin , jossa kerron Tukholman uutuuksista lisää.

Clay pottery in earthy tones
Pretty big pots

Juuttia lattialle ja olalle

Työskenneltyäni laukkujen ja kassien kanssa lähes 20 vuotta, harvoin saan ”must-have” tunnetta laukuista, mutta tämä juuttikaunokainen kyllä kelpaisi rantakassiksi. Mitkä värit!

Jute bag in yellow and beige

Madame Stolz

Tanskalaisbrändillä oli muutakin ihanaa valikoimissaan. Vai mitä sanotte näistä tupsuin varustelluista ”nessubokseista” ? Hyllystä löytyi myös pino muistikirjoja samoissa kuoseissa! Huomaa värisuora näissäkin!

Tassels and liberty patters

Mahtaako vintage vallata myös Habitaren?

Vajaan kuukauden päästä näemme miten Habitaren tämän vuoden pääteema Roots-Juuret on tulkittu ja näkyykö vanhaa ja kerroksellisuutta yhtä paljon kuin Formexissa. Villi veikkaukseni on kuitenkin, että tekokukkia saamme etsiä muualta paitsi messukeskuksen kahvilan somistuksista!

Vintage furniture
Hanging patina pots

Patinaa ja vintagea voi olla ruukuissa ja astioissa , vaikka kukat ovatkin aitoja.

Nauttikaamme siis kukkien kastelusta ja lakastuneiden lehtien nyppimisestä, ennenkuin lahden toiselta puolen rynnivät tekokukat vievät tilan ikkunalaudoiltamme! 🙂

Sisustamisen Riemua!

 

 

 

2 thoughts to “Formex 2018 rottinkia, juuttia, keramiikkaa ja tekokukkia!

  • Sonja Aalto

    Olen joutunut hyväksymään faux-kukkien käytännöllisyyden juuri julkitilapuolella ja todennut, että aidon ja feikin sekoittelu on itse asiassa kohtuu siedettävä ratkaisu. Ei haittaa ollenkaan niin paljon, jos aito kukka on hyvinkin kitukasvuinen, jos samassa ruukussa rehvastelee tukena feikkikaveri, best of both worlds. ;D

    Vastaa
    • admin

      Sonja. olet oikeassa tuon julkipuolen kanssa:) parempi faux-kasvi kuin kituva oikea. Ja kuka tietää, ehkä hullaannun itsekin niihin, kunhan ensin asiaa hetken nieleskelen. Kieltämättä muutamat ”leikko-asetelmat” olivat aika näyttäviä ja suorastaan luokseen houkuttelevia. Paitsi ei ampiaisia, tai muita öttiäisiä 🙂 Monin osin perusteltua, säilyttävät värinsä ja muotonsa, eivät tuoksu, sopivat allergikoille, eivät pelkää kylmää, vetoa, kuumaa jne…Annetaan kaikkien kukkien kukkia tarkoituksen mukaisesti. Muutos oli vain niin iso verrattuna viime syksyyn ja kevääseen vastaavilla messuilla!

      Vastaa

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

shares