Parolan rottinki-paratiisissa kannattaa vierailla

Lokakuun upea ruska seuraili meitä Hämeenlinnan tiellä matkalla Parolaan. Sisustussuunittelijoita ja toimittajia odotti 1,5 tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sukellus Parolan Rottingin kodikkaaseen myymälään. Perillä meitä tervehti ystävällisesti perheyhtiön lämmin tunnelma. Jo yli 50-vuotta on rottinkikalusteita myyty ja aina 80-luvulle asti valmistettukin Suomessa. Tuolloin Indonesia, joka on maailman suurimpia rottingin tuottajia, luopui raaka-aine viennistä ja kaikki valmistus ja jatkojalostus siirrettiin valtion toimesta takaisin Indonesiaan. Näin myös kädentaito  on säilynyt ja siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Maalatut klassikot
Rottinkia eri vuosikymmeniltä
Parolan kattaus

Klassikko riippukeinu on ikisuosikki

Rottinki on hyvin ajankohtaista sisustuksessa juuri nyt. Formexissa suorastaan pursui rottinkia joka osastolla. Kirjoitinkin tästä jo aiemmassa messuraportissa.

Muistikuviin tulee varmasti kuistin lumikenkätuoli tai ihana ikiklassikko riippukeinu. Nyt nämä luonnonmateriaali tuotteet ovat ansainneet paikkansa myös sisällä. Ne sopivat hyvin luonnonläheiseen värimaailmaan ja kestävät hyvin kulutusta ja kosteutta. Toki rottinkikalusteita myydään paljon myös mustina tai muilla väreillä käsiteltynä. Uusissa kalusteissa on yhdistettynä metallia ja rottinkia. Ja jotain aivan uuttakin on tulossa ensisyksyn Habitareen….mutta annetaan tuotekehityksen vielä rauhassa työstää upeita tuotteita meille.:)

Kranssipaja

 Suosittu koristekranssi rottingista

Meillä oli mahdollisuus työstää oma kranssi rottinkirenkaan ympärille. Hauska lahjaidea, vaikkapa pikkujouluihin. Ja hienoja tuli !!! Luonnosta voi hakea erilaisia heiniä ja oksia koristeeksi. Me käytimme eukalyptusta, joka onkin ollut viimevuosien joulusuosikki. Muutaman renkaan ostin harjoittelukappaleiksi…joten ystävät tiedätte mitä odottaa joululahjaksi 😉

Harja poikineen

Tarpeelliset harjat ja mattopiiskat saman katon alta

Kodikas tunnelma ja monet tarpeelliset esineet pakattiin meidänkin auton takapakkariin. Rottinkiesineiden lisäksi myytävänä on tekstiilejä Svaneforsilta ja ruukkuja, maljakoita ja seinävaate Madame Stotzilta, joita niin ikään ihailin jo Tukholmassa. Ajomatka tänne oli ehdottomasti käynnin väärti. Ihanien tuotteiden lisäksi jäi lämmin ja hyvä tunnelma myymälästä ja henkilökunnasta, jonka rakkaus rottinkiin kyllä näkyy ja tarttuu.

Kiitos Parolan Rottinki!

 

Poiketkaa ihmeessä inspiroitumaan rottingin ja pellavan tunnelmiin, jos ajelette Tampereelle päin ja voi sinne mennä ihan varta vastenkin!

Sisustamisen Riemua!

 

 

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

shares