Tukholman vierailun parhaat vinkit sisustajalle ja kahvila-bongareille

Elokuisesta messuvierailusta on vierähtänyt jo sen verran, että tällä viikolla löysin taas uusia tuttavuuksia Tukholmasta, jotka olivat vierailun arvoiset. 45 minuutin lennolla pääset kuin uuteen maailmaan, vaikkakin vain lahden toiselle puolelle. Tällä kertaa päätin yöpyä, koska minulla oli busines-tapaaminen illalla ja kahdelle päivälle bookattuja trendiluentoja Formex-messuille. Trendeistä lisää toisessa blogissani Sissarit Ry:n sivulla.

Viimetipan hotelli-bookkaus

Comfort Hotel Xpress

Viimetipassa  hotellia  bookatessa on yleensä tyydyttävä joko turkasen kalliiseen tai todella huonoon sijaintiin. Hämmästyinkin,  kun löysin aivan Arlanda Expressin, WTC:n ja päärautatieaseman vierestä hotellihuoneen. No, lukihan siinä vahvistuksessa :moderate single room, joten vähän jännäsin missähän murjussa sitä yö pitää nukkua.

Yllätys olikin positiivinen jo aulaan astuessa. Kodikkaat, mutta ei pröystäilevät aulatilat ottivat vastaan vieraan. Baarissa kahvikone jauhoi papuja ja rento lounge musiikki soi. Tämä oli itsepalveluhotelli..kyllä luit aivan oikein! Nimellä ja varausnumeron syötöllä aulan padiin sain tehdä itselleni avainkortin ja siirtyä suoraan hissiin ja huoneeseen…ja huom. ennen klo 12.00!  Käytävät ja huone olivat siistejä, tosin tämä moderate tarkoitti sitä, että huoneessa ei ollut ikkunaa. Nukuin siis hyvin äänieristetyssä ja varustellussa ”hytissä”. Aamulla baarista sai lunastaa 65 SEK:illä itselleen mittavan aamiaispaketin. Et maksa mistään turhaa ja sijainti ei olisi voinut olla täydellisempi: raput alas ja olit jo matkalla paikallisjunaan Älvsjöhön!

Haymarketin aikamatka 20-luvun New Yorkiin

Haymarket aulabaari

Teatterikatua alas ja jo oletkin jo lähes Hötorgetin kulmassa. Matkalla oli monta kivaa sisustusliikettä, kuten Iris Hantverk ja tietenkin Design Torgetin sivuliike. Irikseltä olisi pitänyt ostaa hyväksi havaittu pienten kukkavaasien puhdistusharja. Tästä kaupasta löytyy harja joka likaan 🙂

Kylmä viima ajoi minut kuitenkin kiireen vilkkaan suoraan Hötorgetille. Kukkatorin kulmassa oli päivän pelastajani, entisen PUB-tavaratalon vuonna  2016 muutettu hotelli-ravintola-maailma. Täydellinen Art Deco-sisustus ja sen huikeat valaisimet aulassa ja baarissa sai minut taas jälleen huokailemaan, miten aikaansa edellä taas jälleen kerran ruotsalaiset ovat olleetkaan.  Viehättävä  Gretas-kahvila oli tupaten täynnä ja luonaspaikkaa sai hetken odottaa, mutta mikä oli odottaessa, kun silmä lepäsi lähes jokaisessa pienessä tarkkaan mietityssä yksityiskohdassa.

Haymarket kattovalo
Ananas seinävalo

Tyylikkäät Tukholmattaret ja lukuisat kansainväliset lounastajat sekoittivat puheensorinalla paikan lähes autenttiseksi amerikkalaiseksi kohtaamispaikaksi. Maksu piti vain suorittaa kruunuilla. 150 SEK lounaasta,  johon kuului antelias leipäbuffet ja herkullinen grillattu lohi-lisukkeineen oli varsin kohtuullinen hinta tuossa ympäristössä. Tiedän, tiedän Art Deco ja Ananas-valaisimet eivät ole aivan viimeisintä huutoa vuonna 2019 (sisustuslehtien mukaan jo out), mutta tähän paikkaan ne sallittakoon. Hulppeat kultapalmut ja riikinkukkokuosiset rottinkinojatuolit täydensivät tunnelman.

Hotellin aulabaarissa päätin, että elokuun messuille varaan huoneen ajoissa ja tulen sitten Haymarketin aulabaariin siemailemaan Martineja 🙂

Retail-kierrokselta poimittua

H&M ja kukat

Elokuussa H&M Home lippulaivamyymälä oli vielä peitettynä COMIG SOON-kylteillä. Nyt taas Åhlensin kodin osasto oli  vuorostaan remontissa, joten kierroksen anti jäi vähän torsoksi. Yksi on ainakin varmaa: KUKAT OVAT TULLEET JÄÄDÄKSEEN! Useammassa sisustuskaupassa ulkopuolinen toimija hoitaa kukkien myynnin. Ja tietysti kukat olivat juuri niitä sesongin oikeita sisustusvärejä. (Kuulin kyllä ammattilaiselta, että kukkien käsittelyssä säästetään näissä pisteissä, joten laadukkaimmat kukat saat jatkossakin oikeista kukkakaupoista.) Kaikki sekoittuu, sisustuskaupat myyvät kukkia ja kukkakaupat myyvät sisustustuotteita, näinhän se on tänä päivänä. Pakkanen esti nyt minua hamstraamasta kukkia ja oksia mukaani. Onneksi, koska seuraavana päivänä lentoni oli lähes 3 tuntia myöhässä ja keskiyön ”taksisodassa” lumisateessa olisivat ne olleet entisiä joka tapauksessa.

H&M sale in style

H&M Home osasi hoitaa alennusmyynninkin tyylikkäästi, vai mitä mieltä olette lamppu-esillepanosta?Muutenkin avoin näyteikkuna suoraan myymälään houkutteli astumaan sisään.

H&M Home Bath

Onneksi olin jättänyt ”ostohousuni” kotiin, joten nyt jäi aikaa perehtyä esillepanoihin. Sama hienostunut Art Deco-tyyli jatkui täälläkin. Messinkipöytiä, samettia, shakkiruudutettu lattia marmorijäljitelmää takasivat houkuttelevuuden. Ei ole Ison Omenan H&M myymälässä samaa esillepanoa, mutta kiva että inspiroiduin Tukholmassa! Siksihän Flagshopit tehdään, että niissä inspiroidutaan ja saadaan paras mahdollinen esillepano.

Arketissa oli lähes sama henki kuin elokuussa, nyt vain alennusmyynnissä. Siksi ei kuvamateriaaliakaan oikein ollut tarjolla, kuin nuo samat vihreät vaasit ja pullot kuin viimeksi. Kevään vaatteita oli tietty jo tullut ja raikkaalta näyttivät.

Arket vases

Bank hotel ja Papillon-baari

Illalla tapasin Tukholmassa asuvan tuttavani, jonka kanssa virittelemme mielenkiintoista yhteistyökuviota…siitä myöhemmin lisää. Hän oli ehdottanut tapaamispaikaksi Bank Hotellin Papillon -baaria. Upea kokonaisuus koko hotelli ja taas kuolasin  upeita kattovalaisimia. Kannattaa muuten usein vilkaista ylös , vaikka silmän korkeudellakin riittäisi katsottavaa.

Bonnie’s Bank Hotel
Papillon baari
Vitriinit ja Frankin tekstiilit

Näihin vanhoihin korkeisiin rakennuksiin seinäpaneelit ja vitriinikaapit tummasta puusta sopivat erinomaisesti. Vitriinithän ovat tulossa muutenkin sisustukseen uudelleen. Juuri kun olemme opiineet ”konmarittamaan”. Näissä kaapeissa oli kuratoidut koriste-esineet, patsaat ja maljakot , sekä kirjat hyvin valaistuina. Frankin kukkakuviot tuolien kankaissa ja taas sai tehdä aikamatkan Hercule Poirotin aikakaudelle, jonnekin 20-luvulle. Kahvila ja ravintola sisustuksista voi inspiroitua ja poimia parhaat palat kotiinkin, jos ei muuta niin vaikka nuo kultapalmut.

Seuraavaksi lisää Formex-messuista ja niiden väri-ilottelusta!

Formex 2019

 

Sisustamisen Riemua !

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.